Powerpoint-esityksiä katsellessa tuli jotain pointteja heti mieleen.

Rytmitys: Tekstien ja kuvien ym. elementtien esiintulossa on syytä miettiä järjestystä ja ajoitusta. Koko dian paukahtaminen esille kerralla toimii joissakin tarkoituksissa, mutta jos halutaan suuremmalti vaikuttava esitys, jonkinasteinen kikkailu on tarpeen. Myös joissain töissä (kuten omassani!) diat vaihtuivat joskus ihan liian nopeasti, vaikeuttaen tekstin lukemista ja niin ollen viestin välittymistä. Omaa työtä kannattanee testata ihmisiin jotka eivät tiedä valmiiksi mitä tekstiosioissa lukee O_o

Tehosteet: Liika on (yllättäen) aina liikaa. Powerpoint tarjoaa paljon erilaisia tehosteita niin teksteille kuin kuvillekin, ja etenkin aloittelevan käyttäjän voi ne löytäessään vallata uutuudenviehätys, kun pitäisi saada kokeilla jokaista samaan työhön.. Parempi vaihto on valita pari tehostetta / tehostetyyppiä ja pitäytyä niissä.

Selkeys: Ei ole yksipiippuinen seikka. Riippuen esityksen aiheesta, ehdoton selkeys ei aina oikea ratkaisu. Hajeella saa mitä erikoisimpia efektejä aikaan, mutta silloin on toki löydettävä tasapaino, sillä jossainvaiheessa haje alkaa haitata käytettävyyttä/ymmärrettävyyttä. Suttuiset fontit eivät mielestäni mene kikkailun vaan huolimattomuuden piikkiin -_-

Rajatulle kohderyhmälle suunnatut esitykset lienee helpompi saada toimimaan kuin "kenelle tahansa" suunnatut. Silloin voi ko. ryhmän erikoispiirteitä/-tuntemuksia käyttää hyväksi viestinnän suunnittelussa.

Kävi juuri kuten olin arvellut, eli Powerpointin ollessa auki tuli suht selvä mielikuva siitä miltä halusin esityksen näyttävän. Samalla myös sain myös ratkaisun siihen missä suhteessa esitys on kohteeseen. Sen olisi tarkoitus olla vain neutraali faktojenesittelykierros, jonka piilotarkoituksena on saattaa ihminen ajattelemaan itsekin tiettyjen elämän periaatteiden järkevyyttä. Tekstin sävy ei ole hyökkäävää, mairittelevaa tai saarnaavaa. Loppuun tosin oli saatava ehkä imeläkin "Grats! You figured it out!" -viesti.

Mitä visuaalisuuteen tulee.. Päädyin mustavalkoiseen ilmeeseen, kun sattumalta hyräilin erästä vanhaa kappaletta ja se palautti mieleeni vanhojen kunnon Fallout-pelien alkuvideot. Karu ydinsodan jälkeinen maailma yhdistettynä hilpeään retroon. Ajattelin siis tavoitella itsekin hieman ristiriitaista tunnelmaa. Miellyttävä vanha kappale taustalle soimaan samalla kun elämän raadollinen tosiasia paljastuu. Nam. Diat päätin laittaa vaihtumaan automaagisesti hallitakseni paremmin esityksen etenemistä.

Joka työstämiskerralla päädyin selaamaan ruokaohjeita -_-

Kova miettiminen oman näkökulman suhteen.. Kaveri kehotti käyttämään jollaintapaa hyväksi aiemmin elämässä läpikäymiäni filosofisia pohdintoja. Omat järkeilyt tuntuvat lähes aina jälkeenpäin idioottimaisilta, mutta päätin käyttää sitäkin piirrettä hyväksi heittämällä näkökulman oikeellisuuden nurkkaan, sillä sen aiheuttama itsekritiikki vaikeutti työn alullesaamista. Sain siis perusnäkökohdat paperille, ja sen jälkeen raakaversio diasuunnitelmasta olikin suhteellisen helppo tehdä.

Näkökulmallani ei ole sen kummempaa nimeä, siinä vain esitellään joukko elämän perusperiaatteita, ja vedetään johtopäätös. Kuvien ja tekstin suhde oli ensimmäinen mietittävä asia, mutta päätin ensiksi saada vain jonkin suunnitelman sille, montako diaa tulee ja mitä mihinkin diaan laitetaan. Visuaalinen ilme alkaa yleensä minulla muotoutua kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun työkalut ovat kädessä ja pitäisi alkaa tekemään jotain suunnitelman pohjalta.

Työttömät kaverukset Matti (34) ja Pertti (33) olivat toimettomuuteen kyllästyneinä lähteneet kalaretkelle syksyisen hyiselle Patojärvelle, kun jättiläiskala yllätti heidät. Äidin valmistamia eväitä nälkäänsä syöpötelleet miehet joutuivat hengenvaaraan kalan kiskaistua Pertin vedenvaraan. Masentavien elinolojen sitkeyttämä mies ei kuitenkaan helittänyt otettaan vavasta vaan väsytti kalan Matin johdattaessa veneen rantaan. Kalan painoksi punnittiin huikeat 13,5 kg, ja kohmettuneet kalamiehet pelastettiin Sepellä lämpimään.

Pitkän motivaatiottoman hiljaiselon jälkeen lienee syytä tarttua toimeen jälleen..

Ensimmäisen osion kuvista minulle tuli yksi yhdistävä tekijä mieleen: jokaisessa on jokin pelottava elementti. Kuivalle aavikolle tai hyisen veden varaan joutuminen eivät houkuttele, jääkarhu ja tietyssä tilanteessa koirakin ovat tappavia petoja. Aavikosta tuli palautetun vastauksen lisäksi mieleen vastakkainasettelu vanhan (ryppyisen) ja nuoren (sileä) kesken. Koirakuvan valaistus taas saa koiran vaikuttamaan vihaiselta ja kohti hyökkäävältä. Valoisampi kuva antaisi koirasta varmaankin leikkisän kuvan. Kellivä (liukastunut?) jääkarhu naurattaa >.< Muista ryhmäläisistäni poiketen en näe kuvakokoelmassa neljää vuodenaikaa. Sekä jäävuori että koirakuva ovat selkeitä talvikuvia.

Entäpäs keittiökuva.. Keittiöön hieman hajallaan olevien tarvikkeiden sekaan ahdetut puhelimet luovat ihan kuvan kiireisestä elämästä. Kuvaan olisi tosiaankin voitu rajata isompi osa keittiötä vaikutelman vahvistamiseksi. Keskeneräistä ruokaa, juomaa sekä pikkulappusia voisi olla enemmän / paremmin näkyvillä.

Benettonin Tongues-kuvassa ilmeisintä lienee kieli-sanan kaksoismerkitys. Eli ihonväristä riippumatta ihmisillä on samanlainen(==samanarvoinen) kieli. Mutta niin, näkisin tässä konkreettisemman ja suoremmankin merkityksen. Nimittäin sen faktan että eriväristen ihmisten sisälmykset ovat kutakuinkin samanlaisia, sisälmyksistä kieli onkin helpoiten näytettävissä (eikä vaadi leikkauksia yms). Benettonilla on toinenkin kantaaottava mainoskuva, jossa on vierekkäin kolmen erivärisen ihmisen sydämet, mikä myös puhuu tämän tosiasian puolesta. Jos joku haluaisi vahvemman version kielikuvasta edellämainitun idean osalta, voisi esimerkiksi esittää kolme eriväristä lasta sisuskalut esillä. Hmm, niin. (en pidä lapsista)

Gallen-Kallelan kuva on vallan mainio, sitä analysoitiin jo lukion kuvataiteen tunneilla. Kuvan ymmärtäminen nojaa joiltain osin Kalevalan tuntemukseen, jossei ole siihen tippaakaan perehtynyt, joitain osia voi jäädä pimentoon. Tuonelan musta virta, Tuonelan joutsen vilkuilemassa kuollutta ja surevaa äitiä.. Aika masentavaa. Tummat värit ja kuolema kulkevat (ainakin tässä kulttuurissa) käsikädessä. Kuvasta onkin havaittava valonsäteitä johdattava mehiläinen, joka herättää hetkenkuluttua Lemminkäisen henkiin. Yay.

Ja viimeinen tehtävä: Ensimmäiset viisi mieleentulevaa ovat punainen sydän (rakkaus, söpöys), punainen risti (sairaala, terveydenhuolto), valkoinen kyyhkynen (vapaus), pääkallomerkki (myrkytysvaara, merirosvosymboli jne.) ja hampunlehti. Leijonan korvaisin jussipaidalla ja puukolla.